|

VÄÄRÄNIEMELLÄ ON SUORITUSVAIHDE PÄÄLLÄ

Yrittäjäveljesten Karin ja Harrin vuonna 2011 perustama Kalankasvatus Vääräniemi Oy tuottaa useita eri kalalajeja edustavia poikasia sekä ruoka- ja onkikalaa usean kalankasvattamon voimin.
Alkukesä on tunnetusti kiireistä aikaa kalankasvattamoilla. Vääräniemen laitokselle on tullut uusia poikasia ja vanhempaa vuosikertaa siirretään perattavien kalojen altaisiin. Istukaskalat lähtevät asiakkaille ja siianpoikaset luonnonravintolammikoille.

|

Liitto perustetaan edustamaan kalanviljelyalaa – sateenkaarirautu saa uuden nimen

Suomen Kalankasvattajaliitto ry perustettiin vuonna 1964. Liitto on toiminut suomalaisen kalankasvatuksen  puolesta 60 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi käännämme katsetta taaksepäin ja kirjoitamme loppuvuoden aikana artikkeleita liiton historiasta sekä henkilöistä, jotka ovat olleet liiton eri vaiheissa mukana toiminnassa.

|

Ymmärrystä RAS-merivesisiirtojen onnistumiseen

Kiertovedessä (RAS) kasvatetuista ja mereen siirretyistä kirjolohista on Suomessa vaihtelevaa kokemusta. Keväällä siirretyillä alle 50 g kaloilla ongelmia ei ole pahemmin ilmaantunut. Sen sijaan joissakin tapauksissa muutaman sadan gramman poikasten ruokahalu on ollut kevätsiirtojen jälkeen suorastaan surkeaa. Luken kokeiden lisäksi vastaavia havaintoja on tehty myös yritysmittakaavassa. Samoin Norjan lohenkasvatuksessa merivaiheen kasvussa on esiintynyt ongelmia ja RAS-vaiheen kasvatukseen sekä siirtoon merelle haetaan yhä parhaita menetelmiä.

|

NORDIC FISH -KONSERNIN VEIJO HUKKASELLE JA MARI HEIKKILÄLLE KASVURYHMÄN JA VARMAN ROHKEA OMISTAJUUS -YRITYSTUNNUSTUS KALA-ALAN PITKÄJÄNTEISESTÄ KEHITTÄMISESTÄ

Kasvuryhmä on myöntänyt Rohkea omistajuus -yritystunnustuksen Nordic Fish Oy:lle. Voittajan valitsi Kasvuryhmän pitkäaikainen pääyhteistyökumppani Varma. Palkinnon kriteereinä olivat omistajien osoittama rohkeus liiketoiminnan kehittämisessä, innovatiivisuus ja luovuus. Lisäksi kriteereissä huomioitiin riskinottokyky, vastuullisuus sekä tulokset.

| |

Kalatalouden huoltovarmuutta koskevista toimenpide-ehdotuksista pyydetään lausuntoja

Luonnonvarakeskus on laatinut selvityksen kalatalouden huoltovarmuuden tilanteesta. Maa- ja metsätalousministeriö ehdottaa selvityksen perusteella toimenpiteitä, joilla alan huoltovarmuutta parannettaisiin. Toimenpide-ehdotuksista pyydetään lausuntoja 27.6.2024 mennessä.

| |

Valkoposkihanhen ja merimetson siirtämistä riistalajeiksi alkaa valmistella työryhmä

Maa- ja metsätalousministeriö on asettanut torstaina 16.5.2024 viranhaltijatyöryhmän valmistelemaan toimenpiteitä valkoposkihanhen ja merimetson siirtämisestä riistalajeiksi sekä laajemman seurantaryhmän tukemaan työryhmän työtä.

| |

𝐊𝐚𝐥𝐚𝐭𝐚𝐥𝐨𝐮𝐬𝐯𝐞𝐫𝐤𝐨𝐬𝐭𝐨.𝐟𝐢 𝐨𝐧 𝐚𝐯𝐚𝐭𝐭𝐮 – 𝐭𝐞𝐫𝐯𝐞𝐭𝐮𝐥𝐨𝐚 𝐦𝐮𝐤𝐚𝐚𝐧!

Kansallinen kalatalousverkosto kokoaa kalatalousalan toimijat saman pöydän ääreen keskustelemaan kalatalouselinkeinoille tärkeistä asioista. Tavoitteena on alan yhteistyön lisääminen, hyvien käytäntöjen ja toimintatapojen levittäminen sekä osaamisen kehittäminen.