Koulutus
Kalankasvattajaliitto kehittää yrittäjien ja työntekijöiden ammattiosaamista järjestämällä koulutuksia vähintään kaksi kertaa vuodessa. Joka vuosi pidetään ajankohtaisaiheita käsittelevät kevätpäivät ja kalankasvatuksen kesäpäivät sekä tarvittaessa muuta koulutusta liiton jäsenille.
Huomiota kohdistetaan myös kalataloudenkoulutuksen järjestäjien ja elinkeinonharjoittajien yhteistoiminnan kehittämiseen. Liitto huolehtii, että kehittyvän elinkeinon tarpeet otetaan huomioon ammatillisen koulutuksen uudistuessa.
Kalankasvattajaliiton järjestämillä koulutuspäivillä on pitkät perinteet ja ne ovat tapahtumia, joihin osallistuvat kalankasvattajien lisäksi sekä kalatalouden tutkijat, eläinlääkärit ja muut alan virkamiehet ja yrittäjät. Kasvokkain tapaamiset ovat oleellinen osa koulutuksia. Silloin voi vaihtaa mielipiteitä viranomaisten ja kasvattajien välillä ja samalla kalankasvattajat voivat kertoa, mihin työtä pitäisi kohdistaa.
![]() | ![]() |
![]() | ![]() |