PRO KALAN DELEGAATIO PUOLASSA

Pro Kalan ryhmä vieraili 15.-18.1.2025 Puolassa tutustumassa paikalliseen kalanjalostusteollisuuteen. Vierailukohteina olivat Koral S.A Kukiniassa, Milarex Slupskissa, ja Thai Union Poland Gniewinossa. Ryhmään kuului suomalaisen kalatalouden eri toimijoita. Puola on merkittävä maailmanlaajuinen toimija kalanjalostuksessa. Maassa valmistettavia kalatuotteita viedään Yhdysvaltoihin, kaukoitään ja tietenkin Euroopan unionin alueelle. Puolassa on omaakin kalankasvatusta, mutta suurin osa käytettävästä raaka-aineesta tuodaan Norjasta….

Suomen Ammattikalastajaliitto SAKL ry hakee toimitusjohtajaa

Suomen Ammattikalastajaliitto SAKL ry on puoluepoliittisesti sitoutumaton aatteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä taloudellisesti kannattavaa ja kestävää kalastustoimintaa. Ammattikalastajaliiton jäsenet kalastavat yli 90 prosenttia merialueen kaupallisesta saaliista. Etsimme nyt toimitusjohtajaa viiden (5) vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen nykyisen toimitusjohtajan jäädessä eläkkeelle. Tehtävässä noudatetaan kokonaistyöaikaa ja solmitaan johtajasopimus. Työsuhteessa on kuuden (6) kuukauden koeaika. Tehtäviisi…

|

Innovaatiopäivät 2024 takana, seuraavat jo mielessä

Pro Kala järjesti Kalatalouden innovaatiopäivät 2024 marraskuun alussa jo kahdeksannen kerran, tällä kertaa Helsingissä hotelli Radisson Blu Seasidessa. Tapahtuma kokosi jälleen reilut kaksi sataa kala-alan ammattilaista kahdeksi päiväksi seuraamaan ohjelmaa ja tapaamaan muita alalla toimivia. Innovaatiopäivät on paitsi seminaari, myös paikka tapaamisille, keskusteluille ja verkostoitumiselle. Osallistujista reilu kolmannes tuli kalayrityksistä, kolmannes tutkimuslaitoksista ja loput muista…