Suomeen julistettiin kansallinen kirjolohipäivä
Torstaina 2.11.2023 vietettiin kalatalouden superpäivää. Melkein 250 kala-alan Ammattilaista kokoontui Pro Kalan järjestämille innovaatiopäiville. Samana päivänä vietettiin Finnforelin lanseeraamaa kansallista kirjolohipäivää. Kirjolohipäivän tarkoitus oli lisätä suomalaisten tietoutta kirjolohesta ja kotimaisesta kalataloudesta sekä saada kuluttajat pohtimaan, mistä heidän syömänsä kala tulee. Päivä alkoi kalakeskustelulla MTV 3:n Huomenta Suomessa ja jatkui Helsingin Narinkkatorilla kirjolohikeitolla.
Torstaina 2. marraskuuta Suomessa vietettiin ensimmäisen kerran kansallista kirjolohipäivää. Päivä alkoi MTV 3:n Huomenta Suomessa, kun Kalankasvattajaliiton toimitusjohtaja Janne Sankelo ja kokki, yrittäjä Jyrki Sukula olivat keskustelemassa Suomen kalataloudesta. Tapahtuma jatkui Helsingin Narinkkatorilla, jossa juhlan kunniaksi Jyrki Sukula jakoi ilmaista Saimaan tuore -kirjolohikeittoa.
Saimaan Tuore -tuotemerkistä tunnetun Finnforelin julistama kansallinen kirjolohipäivä kannusti kuluttajia syömään kotimaista kalaa.
- ”Kansallisella kirjolohipäivällä halusimme lisätä tietoa kotimaisesta kalankasvatuksesta ja herätellä pohtimaan, mistä kala lautaselle tulee. Ja toki halusimme kannustaa syömään kotimaista kalaa! Kotimainen vastuullisesti tuotettu kala ansaitsee tulla tutuksi ja yhä useamman lautaselle”, sanoo Finnforelin toimitusjohtaja Jussi Mekkonen.
Peräti 80 % suomalaisten syömästä kalasta tulee ulkomailta, vaikka Suomella on teoriassa täydet mahdollisuudet omavaraiseen kalatalouteen. Suomen kalatalouden nostaminen omavaraiseksi ei kuitenkaan ole kiinni pelkästään kuluttajien valinnoista, vaan siihen tarvitaan myös poliittisia päätöksiä. Hallitus laati kesällä 2021 Kotimaisen kalan edistämisohjelman, jonka tavoite on nostaa vesiviljelyn vuosituotanto 50 miljoonaan kiloon vuoteen 2035 mennessä. Myös nykyisessä hallitusohjelmassa mainitaan, että kotimaisen kalan kulutusta, saatavuutta ja vientiä lisätään keventämällä kalankasvatukseen liittyvää luvitusta ja säätelyä.



Mutta miksi juuri 2.11.?
Myös 2.11.1965 kalan ystäviä maan johtoa myöten kokoontui yhdessä Hotelli Marskiin Lohenkasvattajain liiton kutsumana (nykyiseltä nimeltä kalankasvattajaliitto). Tilaisuuden tarkoituksena oli esitellä kotimaista kasvatettua lohikalaa, joka tunnettiin silloin sateenkaarirautuna tai forellina. Tilaisuuteen kutsuttiin myös Presidentti Kekkonen. Tilaisuuden kohokohta oli Tasavallan Presidentin puhe, jolloin hän antoi sateenkaariraudulle uuden kauniin suomalaisen nimen kirjolohi.
