Innovaatiopäivät 2024 takana, seuraavat jo mielessä
Pro Kala järjesti Kalatalouden innovaatiopäivät 2024 marraskuun alussa jo kahdeksannen kerran, tällä kertaa Helsingissä hotelli Radisson Blu Seasidessa. Tapahtuma kokosi jälleen reilut kaksi sataa kala-alan ammattilaista kahdeksi päiväksi seuraamaan ohjelmaa ja tapaamaan muita alalla toimivia. Innovaatiopäivät on paitsi seminaari, myös paikka tapaamisille, keskusteluille ja verkostoitumiselle. Osallistujista reilu kolmannes tuli kalayrityksistä, kolmannes tutkimuslaitoksista ja loput muista alan tärkeistä sidosryhmistä.
– Innovaatiopäiviä on mukava järjestää, sillä osallistujia on joka kerta ilmoittautunut ja tullut paikalle paljon ja monikin kysyy missä vuoden päästä tavataan. Puhujia ei liioin ole juurikaan tarvinnut taivutella tapahtumaan puheenvuoron pitäjiksi, vaan useampi on todennut päässeensä esittelemään ajatuksiaan ja tekemistään tähän kala-alan vuoden suurimpaan tapahtumaan, toteaa järjestelyistä ja ohjelman koordinoinnista vastannut Katriina Partanen.
– Olemme kaikkien Innovaatiopäivien jälkeen kysyneet osallistujilta palautetta tapahtumasta ja toiveita tuleviin Innovaatiopäiviin. Saamamme palaute on ollut erittäin rakentavaa, valtaosin hyvin positiivista ja olemme saaneet myös erinomaisia kehittämisehdotuksia, joita olemme mahdollisuuksien mukaan pyrkineet seuraavien tapahtumien järjestelyissä toteuttamaan, jatkaa Partanen.
Taloudellinen satsaus perusteltua
Innovaatiopäivät on melkoinen taloudellinen satsaus, kokonaiskustannus markkinoinnin ja laadun kehittämisohjelman osalta nousee useampaan kymmeneen tuhanteen euroon. Edellisten innovaatio-ohjelmien aikana markkinoinnin ohjelma vastasi koko tapahtuman kustannuksista, nykyisellään markkinoinnin ohjelma vastaa vain ensimmäisen päivän ohjelmasta ja kustannuksista, ja muut neljä innovaatio-ohjelmaa kustantavat ja tuottavat ohjelman tapahtuman toiseen päivään.
-Innovaatiopäivät on merkittävä kustannus, mutta tapahtumasta saatu palaute ja vuosittainen osallistujamäärä kannustavat jatkamaan. Tapahtuman pitäminen osallistujille maksuttomana on nähty perusteltuna, jotta ainakaan osallistumismaksu ei muodostu osallistumisen esteeksi, toteaa Partanen. Vaadittu ennakkoilmoittautuminen on joillekin toimijoille haaste, mutta valtaosalle parin kuukauden ilmoittautumisaika riittää ja no show -tapauksiakin on melko vähän. Hotellit vaativat sitovaa henkilömäärää viimeistään kaksi viikkoa ennen tapahtumaa, mikä nopeatempoisessa yritystoiminnassa saattaa on joissakin tapauksissa haaste.
Yritysten puheenvuorot kiinnostavat
Puheenvuoroista parasta palautetta saadaan joka vuosi yritysten puheenvuoroista ja puhujavieraan esityksestä, mikäli moderaattori Jesse Kamrasta ei lasketa. Jesse saa vuosi toisensa jälkeen parhaat arviot ja toiveen, että hän jatkossakin olisi käytettävissä innovaatiopäivien luotsaajana. Yrityspuheenvuoroja; kala-alalta, muilta toimialoilta ja kansainvälisiä puhujia sekä tapahtuman viemistä nykyistä enemmän kaupalliseen suuntaan toivottiin tämän vuoden tapahtuman palautteessa.
Mahdollisuutta keskusteluun ja nykyistä laajempaan osallistumiseen esimerkiksi työpajojen muodossa kaipasi muutama palautekyselyyn vastannut. Suurin osa vastaajista piti kuitenkin nykyistä konseptia erittäin toimivana ja toivoi että tapahtuma edelleen vuosittain jatkuu. ScreenIo viestiseinän todettiin palvelevan hyvin ja antavan kaikille mahdollisuuden osallistua käsiteltävään teemaan. Myös pitkiä taukoja pidettiin hyvänä ja mahdollistavan keskustelua. Näinkin suuren osallistujamäärän jakaminen työpajoihin toisi omat haasteensa ja vaatisi huomattavaa lisäresurssia, niin ajan kuin tilojenkin osalta.
Mikä aika vuodesta paras tapahtuman järjestämiseen?
Innovaatiopäivien ajankohdasta on vuosien mittaan keskusteltu useaan kertaan. Alkuun lähdettiin muutaman kala-alan järjestön kokousaikatauluista, ja mahdollisuudesta yhdistää sekä kokousten että Innovaatiopäivien ajankohta. Tällä kertaa palautekyselyssä kysyttiin myös toivetta tapahtuman ajankohdasta tulevaisuudessa. Kyselyyn pääsivät nyt tosin vastaamaan vain paikalla olleet, mutta vastaajista noin 90 prosenttia kannatti tapahtuman nykyistä ajankohtaa marraskuun alussa. Valitettavasti kaikille täydellistä aikaa lienee mahdotonta löytää.
Järjestelyistä ja viestinnästä hyvää palautetta
Tapahtuman järjestelyjä ja viestintää pidettiin pääsääntöisesti erittäin onnistuneena. Kymmenet osallistuneet antoivat kiittäviä kommentteja, joissa kannustettiin ja toivottiin tapahtuman järjestämiseen jatkossakin.
-Palautteessa saatiin myös arvokkaita huomioita ja kehitysehdotuksia osallistujakokemukseen, mitä pyritään joka vuosi parantamaan. Kaikki kehitysideat ovat tervetulleita ja mahdollisuuksien mukaan niitä pyritään toteuttamaan, toteaa Partanen.
Seuraavat Innovaatiopäivät
Seuraavien Innovaatiopäivien suunnittelu alkoi saman tien, kun tämän vuoden tapahtuma päättyi.
-Rahoitusjärjestelyt ovat tällä ohjelmakaudella ja -rakenteella aikaisempaa haastavammat. Tila tämän kokoiseen tapahtumaan on yleensä varattava noin vuotta aikaisemmin, ja kun kokemukset ja palaute ovat tuoreessa muistissa, on hyvä aika laatia alustava suunnitelma seuraavaan tapahtumaan. Vinkatkaa hyviä puhujaehdotuksia ja kiinnostavia teemoja, kannustaa Katriina Partanen.
Lisätietoja: Katriina Partanen, toiminnanjohtaja, Pro Kala ry, katriina.partanen@prokala.fi

