Toimitusjohtajan haavista:
KOTIMAINEN KALA KUULUU JOULUPÖYTÄÄN
Eletään sitä aikaa vuodesta, kun kalankasvatusala siirtyy talviaikaan. Tämä tarkoittaa, että kirjolohet ja muut kasvatettavat kalat on tuotu avomereltä talvisäilytyspaikoille rannikon läheisyyteen odottamaan joko perkaamista tai uutta kevättä ja kasvua. Myös Sisä-Suomen kasvattamoissa hiljenee lukuun ottamatta kiertovesilaitoksia, joiden toimintaan talven tulo ei tee merkittäviä muutoksia.
Euroopan Unionin tilintarkastustuomioistuimen uuden erityiskertomuksen mukaan EU:n vesiviljelypolitiikassa tuotannon kasvu on pysähtynyt ja tulokset epäselviä, vaikka EU-rahoitusta on lisätty. Tuomioistuin tutki vuosia 2014-2020 ja ohjelmia, joita on jo laadittu kaudelle 2021-2027. Jäsenvaltioiden aluesuunnittelu ja ympäristölupamenettelyt haittaavat kalankasvatuksen kasvua.
Nämä tiedot olisi saanut heti soittamalla Suomen kalankasvattajaliittoon. Tahtotilaa ja ohjelmia kalanviljelyn lisäämiseksi on useissa EU-jäsenmaissa, mutta käytännön toimet ovat jääneet ohuiksi. Viranomaiset menevät ympäristöasiat edellä, vaikka tasapaino ruuantuotannon ja ympäristöpolitiikan tavoitteiden osalta on yhteensoviteltavissa koko unionin alueella.
Hyvä kuitenkin, että EU-tasolla seurataan mitä toimialallamme tapahtuu. Käsitykseni mukaan raportista on tehty johtopäätöksiä ja jatkotoimenpiteisiin ollaan ryhtymässä. Niistä odotamme tietoa ensi vuonna.
Talvi on tullut Suomeen hieman etuajassa ja kunnon pakkasistakin on päästy nauttimaan. Toivottavasti kotimaista sähköä ja lämpöä riittää talvikuukausien ajaksi kuluttajille kohtuullisella hinnalla.
Pro Kalan tekemän tutkimuksen mukaan kuluttajat haluavat käyttää enemmän kotimaista kalaa. Joulupöydän hankintoja tehdessä kannattaakin kaupassa kysyä aina kalan kotimaisuudesta. Tämä on tärkeä viesti kauppaketjuille niiden miettiessä omaa tarjontaansa jatkossa. Kotimainen kala kuuluu suomalaisten joulupöytään.
Suomen kalankasvattajaliitto kiittää jäseniään ja sidosryhmiään kuluneesta vuodesta sekä toivottaa kaikille rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2024.
Lue muita toimitusjohtajan kirjoituksia täältä >> |