Perinteikkäät kalanviljely-yritykset Savon Taimen Oy ja Hanka-Taimen Oy sulautuvat
28.6.2023
Savon Taimen -yhtiöryhmään kuuluva Savon Taimen Oy sulautuu yhtiöryhmän toiseen yritykseen HankaTaimen Oy:öön. Sulautuminen tapahtuu 30.6.2023.
Rautalammilla ja Lieksassa kalankasvatusta harjoittava Savon Taimen Oy on perustettu vuonna 1967 ja hankasalmelainen Hanka-Taimen Oy vuonna 1973. Yhtiöt tytäryhtiöineen ovat kehittäneet voimakkaasti suomalaista kalankasvatusta yli 50 vuoden ajan ja ovat Suomen suurin lohikalojen poikasia kasvattava yritysryhmä ja merkittävä tuottaja myös elintarvikekalan osalta.
Hanka-Taimen -konserniin kuuluvat sulautumisen jälkeen emoyhtiö Hanka-Taimen Oy ja sen tytäryhtiöt Napapiirin Kala Oy, Oy Loviisan Smoltti Ab, Sulkavan Taimen Oy, Pohjois-Karjalan Kalanviljely Oy ja Savo Lax Oy. Sen hallinto sijaitsee sulautumisen jälkeenkin Rautalammilla. Konserniyhtiöiden liikevaihtotaso on n. 14 miljoonaa euroa ja se työllistää n. 100 henkilötyövuotta eri puolilla Suomea.
Toiminta ja tuotanto jatkuu entisellään yhdeksällä paikkakunnalla ja yhteensä viidellätoista tuotantolaitoksella ympäri Suomea. Hanka-Taimen -yhtiöiden tuotantolaitoksilla kasvatetaan kirjolohen, siian, meri- ja järvilohen sekä meri- ja järvitaimenten eri kantojen emokaloja. Em. kalojen eri kokoisia poikasia toimitetaan jatkokasvatettavaksi muille kalanviljelylaitoksille niin kotimaahan kuin vientiin. Taimenten ja lohen eri kokoisia poikasia ja mätiä toimitetaan kalavesien hoitoon istukkaiksi. Yhtiöiden laitoksilla tuotetaan myös kirjolohta ja siikaa elintarvikkeeksi kuluttajille ja jalostukseen. Savon Taimenen nimi jää markkinointikäyttöön.
Savon Taimen Oy:n työntekijät siirtyvät Hanka-Taimenen palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Yhtiöiden
toimitusjohtaja Yrjö Lankinen jatkaa Hanka-Taimen Oy:n ja tytäryhtiöiden toimitusjohtajana.
Lisätietoa antaa toimitusjohtaja Yrjö Lankinen, puh. 0400-927194 (yrjo.lankinen@savontaimen.fi)